NONNA & JUHO
Tanja Rovio Turkulaiset Nonna ja Juho sinetöivät neljän vuoden yhteiselon kauniissa saaristolaiskirkossa pidetyssä vihkimisessä. Hääjuhla vietettiin Villa Roman puutarha-ateljeessa Ruissalon idyllisissä maisemissa."Halusimme järjestää tunnelmalliset, lämminhenkiset ja meidän näköiset häät, joissa vieraamme viihtyisivät loppuun asti", Nonna ja Juho kertovat etukäteistavoitteistaan, jotka toteutuivat häissä sataprosenttisesti. "Koko päivä oli ihana! Juuri sellainen mistä haaveilin", morsian toteaa. "Pelkäsin etukäteen jännittäväni koko aamun, mutta niin ei käynyt. Olo oli ihanan odottava ja onnellinen. Meitä varoiteltiin ennakkoon siitä, että päivä on todella äkkiä ohi. Sellainen olo ei kuitenkaan jäänyt, koska keskityin nauttimaan joka hetkestä. Oli ihanaa, että vieraat todella viihtyivät! Jo juhlassa kirkko-osuutta kehuttiin kauniiksi ja häitä aivan meidän näköisiksi. Myös jälkeenpäin olemme saaneet vierailtamme todella paljon kiitoksia ja positiivista palautetta. " Sulhanen arvioi hääpäivän sujuneen lähes täysin suunnitelmien mukaan, kiitos hyvien ennakkovalmistelujen. "Kirkkoseremonia oli hieno ja hääjuhlassa loistava tunnelma. Erityisesti on itselle jäänyt mieleen valtava määrä puheita ja muita esityksiä, joita vieraamme olivat valmistelleet iloksemme. Minulle päivästä jäi kyllä päällimmäisenä mieleen jatkuvasti kasvanut onnen tunne." Kartano, huvila, pappila?Juhlapaikan etsiminen aloitettiin vuosi häitä ennen. "Kävimme katsomassa useaa eri juhlapaikkaa. Pidämme vanhoista rakennuksista ja niiden arkkitehtuurista ja siksi katselimme ensin vanhoja kartanoita, huviloita ja pappiloita, joita Turun alueelta löytyy lukuisia. " Kutsuttavia vieraita oli hieman yli 100 henkeä, mikä asetti rajoituksia juhlatilan valintaan. Vanhojen rakennusten ongelmaksi muodostui se, että vieraat olisi pitänyt sijoittaa moneen eri huoneeseen, joista ei olisi ollut kunnollista näköyhteyttä toisiinsa. "Se ei ehkä olisi ollut ongelma ruokailun aikana, jos ohjelmaa ja illanviettoa olisi voinut viettää juhlapaikan pihalla tai puutarhassa. Emme kuitenkaan uskaltaneet ottaa sitä riskiä, että jos hääpäivänä sataisi vettä, istuisivat ihmiset koko juhlan ajan erillisissä huoneissa. " Juhlapaikaksi valittu Villa Roman puutarha-ateljee Ruissalon huvilasaarella osoittautui loistovalinnaksi. Katso kuvagalleria tarinoineen > Nonnan ja Juhon hyvät ideatVaraukset hyvissä ajoin"Onneksi olimme ajoissa liikkeellä monien varausten suhteen. Saimme esimerkiksi toivomamme häävalokuvaajan, ja juhlapaikoissa oli valinnanvaraa – suosituimmat paikat varataan kesähäihin todella aikaisin. Lisäksi säästimme mukavan summan rahaa, kun teimme varauksia ajoissa, monet hinnat nousivat sen jälkeen. Koska maksoimme varausmaksuja, jakaantuivat myös häiden kustannukset pitkälle aikavälille. " Omannäköiset jatkotKun ilta hämärtyi, sytytettiin puutarhaan kynttilät. Grillissä kypsyi iltapalaa, ja tarjolla oli myös boolia ja muuta juotavaa. "Koska pidämme itse enemmän tunnelmallisista illanistujaisista kuin bilettämisestä tai perinteisistä tanssihäistä, halusimme myös hääjuhlaamme illanistujaistunnelmaa. Puutarha tarjosi siihen tunnelmalliset puitteet. Vähän jännitimme miten vieraat suhtautuvat, mutta puutarhajatkot kynttilöiden valossa olivat menestys! Jopa isovanhemmat viihtyivät yöhön asti. " Kahden kesken lepäilemäänHeti hääpäivän jälkeen Nonna ja Juho matkasivat veneellä mökille Turun saaristoon lähes viikoksi. "Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli aivan loistava idea, koska mökillä saimme rauhassa nauttia toistemme seurasta, levätä ja muistella hääpäiväämme. Häämatkalle lähdimme muutamaa viikkoa myöhemmin Italiaan. " |
![]() ![]() ![]() |