Tilaa uutiskirje

TYÖKALUT


HÄÄVINKIT


SAARAN BLOGI


KYSY ASIANTUNTIJOILTA


MORSIUSBLOGI

31. SIJOITUS TULEVAISUUTEEN

30. IKIMUISTOINEN HÄÄPÄIVÄ

29. KIRKKO, APUA...

28. WANHAAN SATAMAAN VIISASTUMAAN!

27. TYHJÄ OLO

26. IHANAT WILLIAM JA KATE

25. SAANKO LUVAN

ARKISTO


KIRJAUDU SISÄÄN


Kirjaudu Hääkahvilaan käyttääksesi häätyökaluja ilmaiseksi.

Olen unohtanut tunnukseni >
Rekisteröidy tästä >

25. SAANKO LUVAN


Uskoisin, että yhä useammissa häissä nautitaan nykyään musiikista ja tanssista. Hääjuhlan tärkeimpänä musiikillinen ohjelmanumero koetaan tietenkin, kun sulhanen pyytää morsiamen tanssimaan ensimmäisen kappaleen avioparina ja hääpari astelee estradille vieraiden ihaillessa ensimmäisen tanssin taikaa. Perinteisesti ensimmäinen tanssi Suomessa on ollut nimenomaan häävalssi, mutta nykyään monet valitsevat tanssiksi jonkin muun hidastempoisen ja esimerkiksi hääparille heidän yhteisestä menneisyydestään tärkeän kappaleen.

Meille häävalssi on tuntunut luonnollisimmalta vaihtoehdolta ensimmäiseksi tanssiksemme hääsuunnittelun alusta alkaen. Haluamme, että häämme ovat kaikin puolin modernisti järjestetty, mutta samalla haluamme ehdottomasti kunnioittaa vanhoja perinteitä, jotta ne säilyvät seuraaville sukupolville. Häävalssiin saa modernin säväyksen valitsemalla kappaleeksi jonkin uudemman häävalssikappaleen, ei kiitos meille mitään loppuun kulutettua Akselia ja Elinaa tai Myrskyluodon Maijaa, vaikka ne kovin kauniita kappaleita ovatkin. Ulkomaiset häävalssit kävivät myös mielessä, mutta koska suuri osa hääjuhlassa paikalla olijoista on suomalaisia, tuntui ulkomaisen kappaleen valinta vähän liian kaukaa haetulta.

Valsseja on tullut viime vuosina treenattua vähemmän, joten ennen häitä meidän pitää tavalla tai toisella varmistaa, että askeleet osuvat kohdilleen häävalssin tahdissa ja pari pyörähdystäkin saamme aikaiseksi, lopun kaunista morsiamen taivutusta unohtamatta. Sulhanen ja morsian eivät kumpikaan ole parkettien partaveitsiä, mutta päättäväisellä asenteella otamme varmasti haltuun tanssin kuin tanssin.


LÄHETÄ OMA KOMMENTTISI


Nimimerkki:

Kommenttisi

KOMMENTIT


ETUSIVU / LEHTI / HÄÄKAHVILA / TOSIELÄMÄN HÄÄT / PALVELUHAKEMISTO

Mennään naimisiin! -lehti | Malisilla Oy | Puolikuu 5 B-C, 02210 Espoo | puh. 050 555 1735

Häämessut | Yhteystiedot | Palaute | In english | Rekisteriseloste| Käyttöehdot