2. KIHLAUTUMISESTA HÄÄSUUNNITTELUUNKihlautumisen jälkeiset kuukaudet ovat olleet kieltämättä parasta aikaa elämässäni. Minusta on ihanaa, että häämme ovat vasta vuonna 2012, jolloin niihin on vielä rutkasti aikaa ja saamme nauttia suunnitteluvaiheesta pitkään ja rauhallisesti, täysin siemauksin. Mielessäni on edelleen kirkkaana se päivä, kun kihlauduimme ja sovimme, että emme pidä kiirettä hääsuunnittelussa ja emme tee siitä jokapäiväistä puheenaihetta, vaan keskitymme elämän ja arjen jatkumiseen kuin ennenkin. Sulhaseni ei ollut aikaisemmin miettinyt lainkaan, millaiset häät hän haluaisi. Tai no, kyllä hän osasi sanoa, että "ehkä isot juhlat olisivat pieniä mielekkäämmät". Itselläni haaveissa oli alunperin intiimimmät häät, mutta vieraslistaa ensi kertoja laatiessamme ja vierasmäärää kartoittaessamme teimme aika nopeasti johtopäätöksen, että intiimien juhlien pitäminen on mahdotonta tekemättä hyvin vaikeita rajauksia esimerkiksi ystäväpiiristämme kutsuttavien vieraiden suhteen. Ja kerranhan sitä vain näin hienot juhlat saa järjestää. Kuten yllä vihjasin, olin myös luvannut sulhaselleni ottavani rauhallisesti hääsuunnitelun kanssa. Mutta kuinka ollakaan, tämän morsiamen häähuuma alkoi päästä valloilleen hyvin pian sen jälkeen, kun olimme perheidemme kanssa poksauttaneet kuoharipullot ja toipuneet kihlautumisen jälkeisestä härdellistä. Osittain syytän tästä kyllä ulkoisia tekijöitä, sillä ainakin pääkaupunkiseudulla on pakko olla liikkeellä hyvissä ajoin, että ei jää tyhjän päälle ja saa juuri toiveidensa kaltaiset häät. Hyvä uutinen on, että sulhanen on pärjännyt kanssani hyvin, osallistunut itsekin aktiivisesti hääsuunnitteluun ja häähuumasta huolimatta elämä ja arki on jatkunut normaalin aurinkoisesti. |
![]() |
LÄHETÄ OMA KOMMENTTISI | |
|
Nimimerkki: | |
|
Kommenttisi | |
KOMMENTITLähetetty: 02.12.2010 Hei, Joulukalenteri on tosi kiva idea! |