HÄÄMATKALLE
Teksti ja kuvat: Liisa Silla
SEYCHELLIT
Paratiisisaarien lumo
Maailman ihanimmat hiekkarannat, kirkasvetiset laguunit, uskomattoman kaunis luonto ja komeat kalliomaisemat toivottavat häämatkalaiset tervetulleiksi huikaisevan hienoille Seychellien saarille.
Seychellien saarivaltio sijaitsee päiväntasaajan alapuolella Intian valtameressä, noin 1600 kilometriä Afrikan itärannikosta. Saaria on yhteensä 115, joista 33 on asuttuja.
Jokaisella saarella on omat ominaispiirteensä ja charminsa, ja valtaosa saarista on säilytetty täysin luonnontilaisina. Vaikka turismi onkin Seychellien tärkein elinkeino, sen kehitykselle on asetettu tarkat rajat. Maahan pääsee 150 000 matkailijaa vuodessa, ja vain 16 saarista on varsinaisessa turistikäytössä.
Suosituimmat ja suurimmat saaret ovat jylhät Mahé, Praslin ja La Dique. Mahé on “portti” Seychelleille, sillä siellä sijaitsee saarivaltion ainoa kansainvälinen lentokenttä.
Mahéella on myös maailman pienimmäksi pääkaupungiksi kutsuttu Victoria, jonka ranskalaiset perustivat 1700-luvun lopulla. Viehättävä kaupunki on tutustumisen arvoinen jo pelkästään arkkitehtuurinsa takia. Kaupungissa on monia hienoja rakennuksia, jotka muistuttavat siirtomaa-ajan rakennustyylistä.
Lepoa ja luksusta
Mahélla on yli 70 uskomattoman hienoa rantaa, joista jokainen löytää takuuvarmasti oman suosikkinsa. Suosituin ja suurin ranta löytyy Beau Vallonista, jossa on myös yksi Mahén parhaista hotelleista, Hilton Northolme Resort & Spa.
Hilton on kuin luotu häämatkalaisille. Se tarjoaa rakastavaisille yksityisen hiekkarannan pikkuruisessa lahden poukamassa, hypertyylikään uima-altaan ja rehevän puutarhan. Siellä täällä on muutama rantatuoli, yksityisyys on taattu.
Eksoottisia elämyksiä
Saarten väliä kuljetaan laivoilla, lautoilla ja moottoriveneillä. Praslinin saarelle pääsee myös lentäen, Mahélta on sinne päivittäin kaksikymmentä vuoroa. Parhailla hotelleilla on oma helikopterikenttä.
Praslinilla asustaa noin 6000 asukasta. Siellä on kaksi kylää, muutama kauppa, pieni sairaala ja parisenkymmentä taksia. Ranta-alueilla on toinen toistaan viehättävämpiä hotelleja, isot lomakeskukset puuttuvat kokonaan.
Koska snorklaaminen ja kalojen bongailu on täällä ihan must, lähden aamulla katamaraanilla lähisaarille tutkimaan vedenalaista maailmaa. Maisemat ovat silmiä hivelevän kauniit. Valkohiekkaiset rannat, laguunit ja niiden takana kasvavat palmut hämmästyttävät kauneudellaan. Tämä on maanpäällinen paratiisi, vedenalaisesta puhumattakaan. Tänne voisi jäädä ikiajoiksi.
Saarelta toiselle
Matka jatkuu venekyydillä takaisin Mahéelle Banyan Tree -hotelliin. Hotellin ovat omistaneet 70-luvulla englantilaiset kuuluisuudet Paul McCartney ja Peter Sellers, jotka luopuivat omistuksesta Seychellien itsenäistymisen myötä.
Hotellin 60 kreolilaistyylistä villaa ovat kaikki hillittömiä luksusvilloja, jotka on ripoteltu vuoren rinteille. Omasta uima-altaasta korkealla vuoren huipulla näkymät ovat huikaisevat.
Lue koko juttu lehdestä
|